logo logo logo

tiedote 10.9.2013

Asiakkaan sähkölasku kasvussa Fingridin maksujen ja sähköveron korotuksen takia

Paikalliset energiayhtiöt ovat tyrmistyneitä kantaverkkoyhtiö Fingridin päätöksestä nostaa jälleen kantaverkkomaksuja vuoden 2014 alusta. Fingridin perimä kulutusmaksu on noussut vuosina 2012-2014 yli 20 %, kantaverkosta sähkön ottaminen 19 % ja kantaverkkoon sähkön syöttäminen jopa 70 %. Kaikki nämä hintojen korotukset tulevat nostamaan jokaisen suomalaisen sähkönkuluttajan sähkölaskua.

- Suomessa on käynnissä yt-neuvotteluita joka päivä, valtio leikkaa rajusti menojaan ja kansalaiset kiristävät vyötä. Tästä huolimatta monopoliasemassa toimiva Fingrid korottaa kantaverkkopalveluistaan perimiään maksuja rajusti. Paikallisilla yhtiöillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtää korotukset suoraan asiakkaittemme maksettavaksi, sanoo Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja Juha Lindholm.

Syytä Fingridin noin kahdeksan prosentin uusille hinnankorotuksille paikalliset energiayhtiöt eivät ymmärrä, sillä jo vuoden 2013 alussa hintoja korotettiin kymmenillä prosenteilla.

- Fingridin uusi hinnankorotus olisi paremmin ymmärrettävissä tilanteessa, jossa tehtäisiin vahvoja panostuksia kansainvälisiin siirtoyhteyksiin ja pyrittäisiin tuomaan suomalaisten ulottuville lisää muiden pohjoismaiden halvempaa sähköä. Hintaerot Suomen ja muiden pohjoismaiden välillä ovat kasvaneet hälyttävästi viimeisen viiden vuoden aikana, eikä Suomessa päästä hyötymään riittävästi Ruotsin ja Norjan halvasta vesivoimasta. Nyt pitäisi löytyä säästöjä myös Fingridin omasta toiminnasta, toteaa Lindholm.

Myös sähköveroa kerätään 80 miljoonaa euroa lisää vuonna 2014, mikäli hallituksen budjettiesitys toteutuu. Tämä tarkoittaisi kotitalousasiakkaille lähes 12 %:n korotusta sähköveroon. Edellisen kerran sähköveroa korotettiin vuonna 2011, jolloin vero kaksinkertaistettiin.


Lisätietoja:

Juha Lindholm, Paikallisvoima ry:n puheenjohtaja
puh. +358 44 578 2522