logo logo logo

haastattelu 31.5.2017

Vatajankosken Sähkölle tunnustusta Vuoden ilmastoteko -kilpailussa

Paikallisvoiman jäsenyhtiö Vatajankosken Sähkö Oy voitti yleisöäänestyksen Vuoden ilmastoteko –kilpailussa, jonka tulokset julkistettiin Energiateollisuus ry:n kevätseminaarissa 18.5. Palkitussa kiertotaloushankkeessa pyritään varmistamaan, että yhtään käyttökelpoista raaka-ainetta ei mene hukkaan.

Yhden jäte on toiselle tärkeä raaka-aine. Tämä periaate on kulmakivi kiertotaloushankkeessa, joka on rakentunut pala palalta Honkajoen kuntaan Pohjois-Satakunnassa.

Hankkeen sydän on Honkajoki Oy, jossa lihateollisuuden sivutuotteena syntyvästä jätteestä valmistetaan muun muassa lannoitetta ja rasvaa, josta jalostetaan edelleen biodieseliä. Lisäksi alueen biokaasulaitos käsittelee vuodessa useita kymmeniä miljoonia kiloja jätettä, josta tuotetaan biokaasua energiaksi alueen kiertotaloustoimijoille ja kiertoravinteita alueen maataloudelle. Honkajoki Oy:n hukkalämpö puolestaan ohjataan tehtaan vieressä oleviin kasvihuoneisiin.

”Kaikki hyödynnettävissä oleva käytetään siis hyödyksi, ja jätteen syntymistä pyritään välttämään”, kertoo Vatajankosken Sähkön toimitusjohtaja Petri Paajanen.

Hanke on kehittynyt nykyiseen muotoonsa vähitellen. Kaiken perustana on hyvä yhteistyö alueen toimijoiden kesken. Eri yritysten tarpeista on löydetty malli, jossa eri toimialat yhdistyvät poikkeuksellisen hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi.

”Vuoden ilmastoteko –palkinnon saaminen on hieno tunnustus yhteistyöstä näiden eri toimialojen välillä”, Paajanen kiittää.

Paajanen uskoo, että osa hankkeesta olisi monistettavissa myös muilla alueilla samankaltaisten toimijoiden käyttöön. Hanke onkin herättänyt paljon kiinnostusta ja vetänyt vierailijoita niin kotimaasta kuin ulkomailta.

Kehitystyökään ei toisaalta lopu. Esimerkiksi vuoden 2017 aikana Honkajoella tehdään selvitys siitä, miten aurinkoenergiaa voitaisiin hyödyntää entistä paremmin toiminnassa.

"Kiertotaloudella on merkittävä rooli tulevaisuudessa, ja palkinnon saanut Kirkkokallion vihreä energiapuisto on osoitus sen toimivuudesta", Paajanen sanoo.