logo logo logo

tiedote 4.10.2016

Harhaanjohtavan sähkönmyynnin kohteena etenkin eläkeläiset

Hallitus on puuttunut sähkön harhaanjohtavaan puhelinmyyntiin. Tänään voimaan astuvan asetusmuutoksen ansiosta asiakas voi peruuttaa uuden sähkösopimuksen voimaantulon, jos hän katsoo, että sopimusta ei ole syntynyt. Paikallisvoima ry:n kyselyn mukaan harhaanjohtava puhelinmyynti kohdistuu etenkin eläkeläisiin.

Epäeettinen toiminta on riivannut sähkön puhelinkauppaa jo pitkään. Osa sähkönmyyjistä on esimerkiksi ilmoittanut asiakkaalle vanhan sähköyhtiön lopettaneen toimintansa ja kaikkien sopimusten siirtyvän uudelle yhtiölle. Monissa tapauksissa asiakas on pyytänyt sähkönmyyjältä tarjousta, mutta kotiin onkin lähetetty tilausvahvistus.

Asetusmuutoksen jälkeen asiakkaan oikeudet vahvistuvat epäselvissä tilanteissa. Asiakas voi ilmoittaa kirjallisesti uudelle sähkönmyyjälle kiistävänsä sopimuksen, minkä jälkeen myyjän tehtävänä on todistaa sopimuksen synty.

Tietoon tulee vain jäävuoren huippu

Kuluttaja-asiamies Päivi Hentunen otti elokuun lopussa kantaa harhaanjohtavaan puhelinmyyntiin. Hentusen mukaan puhelinmyynnin nykyiset pelisäännöt eivät toimi. Hän kertoo, että kuluttaja-asiamies joutuu vuosittain puuttumaan etenkin vanhuksille suunnattuun tai muuten epäasiallisin keinoin ihmisiä sopimuksiin sitovaan puhelinmarkkinointiin.

Hentusen näkemystä tukee myös Paikallisvoima ry:n syyskuussa toteuttama kysely, jonka mukaan sähkön harhaanjohtava puhelinmyynti kohdistuu etenkin eläkeläisiin. Paikallisvoiman jäsenyhtiöihin on tullut kuluvan vuoden aikana yli 500 ilmoitusta harhaanjohtavasta puhelinmyynnistä. Kaikki tapaukset eivät luonnollisesti tule ilmi, sillä asiakkaat eivät aina ilmoita harhaanjohtavasta sähkösopimusten kaupittelusta sähköyhtiölleen.

"Toivottavasti tällä asetusmuutoksella saadaan harhaanjohtava myynti kuriin. Jos ei saada, energia-alalta tarvitaan vahvempaa itsesäätelyä tai hallitukselta lisätoimia, jotta tällainen ikävä ja epäeettinen toiminta saadaan vihdoin loppumaan”, sanoo Paikallisvoiman toiminnanjohtaja Toivo Hurme.

Toimi näin, jos olet joutunut harhaanjohtavan puhelinmyynnin kohteeksi:

  1. Ilmoita uudelle myyjälle mahdollisimman pian, että kiistät tai perut sähkösopimuksen. Ilmoita asiasta myös verkkoyhtiöllesi. Tee kumpikin ilmoitus kirjallisena.
  2. Ilmoituksen voi lähettää sähköpostilla tai kirjeenä. Myyjällä tai verkkoyhtiöllä saattaa myös olla verkkosivuillaan sähköinen lomake ilmoituksen tekemistä varten.
  3. Ilmoitus on vapaamuotoinen. Mainitse siinä kuitenkin nimesi, yhteystietosi, henkilötunnuksesi tai y-tunnuksesi sekä sähkön käyttöpaikan osoite. Uudelle myyjälle tehtävään ilmoitukseen pitää kirjata, että kiistät sopimuksen synnyn. Verkkoyhtiölle kannattaa kertoa, että olet ilmoittanut sopimuksen kiistämisestä uudelle myyjälle.
  4. Verkkoyhtiö voi palauttaa sähköntoimituksen uudelta myyjältä vanhalle, vaikka kiista ei olisi vielä lopullisesti ratkennut.
  5. Halutessasi voit ottaa yhteyttä vanhaan sähkömyyjääsi ja varmistaa, että sähköntoimitukseen ei tule katkoa.
  6. Vaikka sopimuksen syntymisen todistaminen on myyjän harteilla, kannattaa asiakkaan olla myös tarkkana sopimuksen pätevyyttä kiistäessään. Jos uusi sopimus todetaan päteväksi, saattaa asiakas olla korvausvelvollinen uudelle myyjälle.