logo logo logo

voimablogi 9.1.2017

Voiko pieni energiayhtiö vaikuttaa Brysselissä?

Valkeakosken Energia Oy:n toimitusjohtaja Lauri Laine kertaa vierailijablogissa Paikallisvoima ry:n viime syyskuussa järjestämää edunvalvontavierailua Brysseliin. Matka palautti mieleen sen, miten monivaiheista päätöksenteko Brysselissä on.

EU-komission ja parlamentin tiloissa juoksee jos jonkinlaista lobbaria. Näkökulmia päätettäviin asioihin on yhtä monta kuin asianviejiäkin. Pienen ja paikallisen energiayhtiön tuoreena toimitusjohtajana minua on ymmärrettävästi mietityttänyt, onko Valkeakosken Energia Oy:n huolilla mitään vaikutusta EU:n tuleviin politiikkalinjauksiin. Paikallisvoiman Brysselin-matkalla halusin nähdä, miten kantojamme kuunnellaan ja kuinka hyvin päättäjät tuntevat yhtiöiden käytännön toimintaa.

Yllätyin molemmissa asioissa mieluisasti. Odotin muodollista vastaanottoa, mutta tapaamisemme komission virkamiesten kanssa oli sekä rento että lämminhenkinen. Virkamiehet olivat myös hyvin perillä Suomen energiajärjestelmästä ja sen erityispiirteistä.

Komission esitykset ovat kuitenkin kompromissien kompromisseja. Lobbauksen lopputulosta on mahdotonta ennustaa. Pahimmat uhat Suomen pienille energiayhtiöille voidaan valmisteluvaiheessa ehkä torpata, mutta joihinkin muutoksiin on myös sopeuduttava, ja jotkin uudistukset astuvat voimaan jyrkästä vastustuksesta huolimatta. Se on kuitenkin varmaa, että pienten energiayhtiöiden kantaa ei voida edes kuunnella, jos sitä ei komissioon viedä.

Paikallisvoiman Brysselin-matka palautti mieleeni sen, miten pitkä ja monivaiheinen prosessi päätöksenteko EU:ssa on. Liikkeellä on oltava ennakoivasti, jos asioihin haluaa vaikuttaa. Pienten yhtiöiden on vaikea olla koko ajan hereillä, minkä takia Paikallisvoimalla on tärkeä rooli päätöksenteon seurannassa ja oleellisten asioiden raportoimisessa eteenpäin jäsenyhtiöille.

Kokonaisuudessaan matka oli silmiä avaava. Suosittelen muillekin osallistumista Paikallisvoiman edunvalvontavierailuille, jos edellisestä Brysselin-visiitistä on ehtinyt jo vierähtää aikaa.

Lauri Laine