Paikallisvoiman vuosiseminaariin osallistui tänä vuonna ennätysmäärä energia-alan toimijoita ja vaikuttajia. Osallistujia puhuttivat muun muassa toimialan ajankohtaiset huolet tehon riittävyydestä ja sähkön matalasta markkinahinnasta sekä alkuvuodesta poikkeuksellisen kiivasta keskustelua herättäneet siirtohintojen korotukset.






Jouni Tolonen kertoi kuulijoille Fortumin aurinkoliiketoiminnasta ja pohti alan bisnesmahdollisuuksia Suomessa.


Vuosiseminaari päättyi kansanedustajien paneelikeskusteluun. Keskusteluun osallistuivat oikealta luettuna Kai Mykkänen (kok), Antero Vartia (vihr), Katri Kulmuni (kesk), Kaj Turunen (ps) ja Paikallisvoiman edustajana toimitusjohtaja Tero Karhumäki Kuoreveden Sähköstä.






Seminaarin jälkeen keskustelua jatkettiin ruuan ja juoman ääressä.
